tiistai 5. tammikuuta 2016

Miten meni vuosi 2015

On jäänyt kirjoittelut enemmän kuin pahasti, tapahtumia on jonkun verran ja nyt vihdoin otan ajan että saan kirjoitettua edes jotain uutisia meidän puuhasteluista.

Lumin kanssa ei piipahdettu lainkaan näyttelyissä kun ei edes bortsujen omassa oli pentue suunnitelma juurikin kesäksi, vielä kun tiputtaa karvansa pentujen jälkeen niin jäi sitten loppuvuodenkin näyttelyt käymättä.

Ennen pentuja kerkesivät Janika ja Lumi saaman agilitysta tuloksia ja lähellä olikin että olisi Lumi kolmosiin noussut mutta meni sitten loppuvuoden puolelle nousu kolmosiin.
Janika ohjaa nyt Lumia agilityssa kun tahtoo mun kanssa kilpailla ja esteiden suoritus ei onnistu. Pientä tekniikka treenia välillä teen mutta pääasiassa Janika reenaa ja kisaa Lumilla. Enkä voisi onnekkaampi olla kun on niin hieno ohjaaja Lumilla ja meno on huisin hienoa heillä.

Tokossa saatiin vihdoin ja viimein huhtikuussa voi-1 tulos, ja vitsit miten hieno fiilis kun saatiin tulosta mielettömälle työ määrälle.

Pisteitä saatiin 275,5
Suurimmaksi ilon aiheeksi koko kokeesta edelleen nouse  tunnistusnouto joka onnistui täydellisesti. Vaikkakin kokeen aikana olin melkoisen varmaa ettei Lumi omaa tuo kun niin kovalla vauhdilla sitä lähti hakemaan. Toipa kuitenkin ja kyllä sitä pienestä niin iloinen voi olla.

Nyt aloitellaan siiten uusien sääntöjen opiskelu ja matka kohti TVA:ta =)

Lumin toinen pentue syntyi 4.6. ja 4 tyttöä ja 2 poikaa. Suloisia ja reippaita.
Kesä menikin enemmän tai vähemmän ihaillessa näitä ja odotellessa että milloinka Lumi taas kotiin pääsee. Pennut syntyivät jälleen kasvattaja Janikalla ja olen niin tyytyväinen kun siellä saavat pennut hyvän alun elämälleen sekä Lumin tulessa kotiin on ollut todella hyvä kuntoinen.

Lumin kanssa käytiin syksyllä tekemässä muutamat jäljet ja hyvin edelleen jäljestää. Tavoitteeksi olenkin laittanut että kesällä 2016 mentäisiin kokeeseen.
Tottelevaisuus osuutta vain pitäisi muistutella ainakin omaan päähän =)

Hakua ei juurikaan käyty reenailemassa mutta käytiin kuitenkin, vaihdoin nyt Lumin haukkuvaksi ja nopsaan senkin hoksasi, haukkuu mielellään maalimiestä ja toivottavasti vielä päästäisiin kokeeseen tässäkin lajissa.

Wuki muutti toukokuussa Jyväskylään Sannin reeni kaveriksi ja päätös ei helppo ollut mutta sitäkin parempi. Maken käydessä ulkomailla töissä oli Wukilla vähän reenejä ja kun itselläni nuo tytöt aika vaan ei riittänyt Wukille. Vielä kun mielestämme Wuki on ihan super hieno harrastuskoira ei ollut ansainnut sohvaperuna paikkaa meillä. Olemme kyllä onnekkaita että Sannilta löytyi paikka Wukille, parempaa paikkaa ei voisi olla =) Wukin elämää voi käydä lukemassa Sannin blogista http://sannimu.blogspot.fi///

Pingun kanssa käytiin näyttelyissä sitäkin enemmän nyt onkin plakkarissa VASERT, hiljaa hyvää tulee, jatketaan näyttelyitä jälleen tammikuussa -16

Toko kokeissa käytiin helmikuussa ja saatiin alo 1 pistein 162,5
Taisin itse jännittää ja käännyin vasemmalle vaikka ohjattiin oikealle, uskomatonta etten voi oppia kuuntelemaan ja toteuttamaan kuten käsketään.
Koe itsessään meni kivasti.
Toukokuussa kokeiltiin jo Avo luokkaa ja voi hyvänenkin aika..Pingu ei oikein ollut mukana koko kokeessa, seuraaminen loppu vaiheessa oli huonoa. Luoksetulossa ei pysähtynyt ja kapulaa ei palauttanut mulle räkäsi sen jalkoihin.
Itse annoin ihan hirveitä vartaloapuja ja monessa kohtaa. Hyppyllä ei meinannut Pingu istua mutta päätin sitten että sinnehän istutaan ja annoin lisä käskyjä.
Jossain vaiheessa koetta ajattelin että penkin alle menee mutta tehdään edes mukava kokemus ja kyllä en harmitukseni antanut vaikuttaa siihen yhteiseen tekemiseen ja kokeen jälkeen Pingu toikin kapulan käteen. =))

Lisää reeniä ja paljon sekä ne uudet säännöt opettelemaan..näillä lähdettiin kesään.

BH toukokuussa Uudessakaupungissa ja sinne mentiin ihan yllätyksellä, kysyin mutamaa päivää ennen että onko tilaa ja olihan siellä. Hienosti meni seuruu oli pitkä Pingun mielestä mutta saatiin kuitenkin hyväksytysti läpi. Kaupunki osuus oli upea ei mitään ongelmia missään kohtiin.  Vähän jännitin sitä kytkemistä kaupan eteen kun ei sellaista tule tehtyä koskaan =)) hienosti istui ja odotti Pingu =)

Pidin Pingulle melkein kuukauden tauon reeneistä sai henkisesti kasvaa, toki jotain pientä muutaman minuutin tehtiin mutta ei mitään pitkiä ettei päässyt tyttö väsymään vaan jäi ajatus että kivaa tehdään lisää. Tämä tuotti tulosta ja kun ei ollut Lumi kotona niin ei ollut leikki kaveriakaan sisällä.

Lonkka kuvilla Pingu kävi elokuussa ja hienot tulokset ovatkin lonkat A/A kyynäreet 0/0 selkäkin puhdas.

Käytiin kesällä Pingun kanssa rally-toko koulutuksessa ja pääasiassa olin itse kuuntelu oppilaana ja kolmesti saatiin osallistua Pingun kanssa iahn konkreettisesti. Hauska laji ja varmasti kisamaankin mennään jahka aika riittää tällekkin. Haasteellisinta on oppia käyttämään hihnaa, se kun ei saa kiristyä niin että lukko nousee yli ysikympin kulman =)

Agilityssa ryhdistäydyttiin loppuvuodesta ja ajatus kisoihin menosta. Paljon saa aikaiseksi kun laittaa tavoitteet ja kalenteriin kisapäivän.

Olihan kennel päivätkin ja tietysti olimme mukana, hienoa oli nähdä muitakin agility ja toko treenien lomassa. Vapaa ajasta puhumatakaan.

Itselleni ihan mieletön kokemus oli kuinka hieno Lumi onkaan tokossa, saatiin super hienot ohjaukset ja opit Oili Huotarilta ja vahvisti paljon sitä ettei todellakaan olla väärin tehty ja eteenpäin todellakin pääsen.
Kohokohtana onkin Lumin kanssa ollut tuo iänikuinen tunnari mutta nyt tehdään onnistumisia joka kerta. Kärsivällisyys ja oma oikea asenne, maltti, rauhallisuus ja  näen Lumin tekevän oikein =)) palkitsee meitä molempia.
Odotan jo että päästäisiin eteenpäin ja kokeisiin...uudet säännöt vaan oppisin..

Pingun kanssa saan olla tarkkana, onkin jo osannut hiukan viilata linssiin =)
Ei ole neiti mikään pehmeä luonne ja kyllähän sen näkee kun agilityä tehdään saa sanoa kovaakin ennen kuin kuuntelee, tokossa taas osaa näyttää reppanaa vaikkei todellakaan ole.
Seuraaminen parani huomattavasti kun aloitettiin alusta ihan häiriö reenillä, kontaktin tarkoitus uusiksi opettelu. Pingu on kyllä aina tarjonnut seuruuta todella hyvin =)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti