sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Silmäpeilaus 22.5

Turun kissa ja koira klinikka käytiin tarkastuksessa mukana Lumi ja Wuki. Pingu turistina ja pääsi käymään puntarilla painoa hurjat 2.6kg Lumilla painoa 15.5kg ja  Wukilla painoa 18.1kg

Lumin ja Wukin silmät ok.

Koirulit pääsivät mukaan jo aamusella töihini kuuntelemaan kaupungin hälinää ja katsomaan työpaikan asukkaita. Lumihan ei ole koskaan ollut sellainen että ihmisistä yltiö paljon tykkäisi joten sai sitten etäämpää tarkkailla, olen siis kehitysvammaisten asuntolassa töissä ja asukkaat saattavat olla hyvinkin nopeita liikkeissään ja tulla ihan iholle. Lumi on sellainen kuningatar että mielummin päättää itse koska saa rapsutta. Muutaman asukaan lähelle hakeutui ja oli tyytyväinen.

Wuki puolestaan rakastaa kaikkia ihmisiä ja on se iholle tulija. Ajatuksella jeee saan nuolla ton naaman.
Sopii erinomaisesti tälläisten ihmisten joukkoon jotka ovat yhtä avoimia.

Pingu pieni pääsi sitten pienemmän ryhmän keskelle kun on niin pieni vielä, aina tuo voimakäyttö ei ole hallittua niin saivat sitten enemmän työkaverit pallutella Pingua.

Pingun kanssa kun käytiin kävelemässä vähän, tuli vastaan lapsi pienellä pyörällä ja kiinnostui kovin että mikäs se on ja vaunutkin kulkivat ohi niin olisi halunnut haistella ihmisiä. Ei haittaa menopelit mitenkään..

Päivän päätteeksi käytiin uittamassa lauma ja isot nyt ei edes miettinet mennäkkö vai ei, Pingu pohti ja tyytyi kahlaamaan vedessä..olihan pakko sitten vielä kokeilla miten osaa uida ja hyvin sekin. Vaikka oltiinkin koko porukka liikkeellä hakeutuu toi Pingu mun seuraan =) ja vahtii että kuljen mukana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti