sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vaasa 17.5

agilitya jälleen kisaamassa...nyt saatiin tulos 15..ja saman tein totean että nää kisa reissut tarttis niin kirjottaa heti kun jotenkin käynyt ne niin läpi ettei tahdo muistaa.

Paikka ei ollut maisemalla pilattu =) merenrannalla oli kenttä ainoa että oli hyvin tuulinen päivä.
Reisussa oli mukna Janika ja Heli koiruleineen.
Mukaan pääsi myös Pingu =)

Ekalta radalta hylly, ohjasin Lumin väärin kohti keppejä ja kun lähti pujottelemaan hyvin heitti tuulen puuska lehden Lumin nenän edestä ja lähti sitten sen perään...mun hajosi pakka..näin jälki viisaana, mitä sitten jos ei keppejä pujottele olisinhan voinut jatkaa kuitenkin sen loppuradan..nooh ehkä sitten seuraavalla.
Toisella radalla meni jo paremmin, kepeille asti kun päästiin oli kaikki ok mutta en sitten kertonut Lumille että hyvin menee vaan oli hiljaa ja liikekin taisi pysähtyä niin Lumi tuli pois, eiku uudestaan.
Hypyltä ohjaus putkeen..olin myöhässä ja Lumi kaarsi melkein puomille, mutta sain kuitenkin sen sieltä kalastelua mukaan. Loppusuoralla keinu ja kaksi hyppyä.. keinulle ohjatessa huomaan että mä seison Lumin linjalla mutta Lumi kuitenkin menee keinulle ja ehtii pyörähtämäänkin siinä mutta eteenpäin mennään, viimeinen rima tipahti jostain syystä...

Mutta kokonaisuutena jee mä sain kursittua virheidenkin jälkeen itseni kasaan ja ohjattua tuon koko radan..lisää kisoja odotellessa..

Koulutuksissa ollaan Lumin kanssa myöskin ahkerasti käyty Marko Mäkelän ja Juha Oreniuksen.

Maanataisin käydään Taru Mäkisen ja Topi Mäkisen rata treeneissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti