sunnuntai 25. toukokuuta 2014

uusi perheen jäsen...

mutta ennen kaikkea minun Tiinan harrastus koira Pingu =)
Meille muutti uusi sydänten murskaaja SL Extreme Speed, blue merle narttu.
Ikää jo 8.5vkoa ja nyt vasta ehdin sen tänne kirjailla, on melkoisen ihastuttava koiruli.
Kulkee mukana lähes kaikkialla eikä se neitiä haittaa. Vieraisiin paikkoihin mennnään häntä heiluen .
Yöt on nukkunut alusta asti hyvin, sisäsiistikin jo hyvin pitkälti ja osaa pyytää ulos =)
Luonnetta löytyy enemmän kuin Lumilta pentu aikana, tai sitten en muista.. Housun lahkeissa on Pingun mielestä ihan super kivaa roikkua ja saankin muistutella ettei se ole vieläkään sallittua.

Lelun kanssa leikkii hyvin ja tuo vielä mulle takaisinkin =)

Joka ruuan kanssa tehdään tottista istumista, mahan menoa, sivulle tuloa, luoksetuloa.

Agilitya ollaan kerran tehhty ja nopeasti senkin hoksasi eikä haitannut vaikka kentällä oli muita reenajia rataa rakentamassa, koiria jotka haukkuivat. Tehtiin yhdellä esteellä vastaan ottoa, kuljetusta, eteenmenoa ja siivekkeen kiertoa.

Hakuakin on jo reenattu =) tosin ihan vaan makkara rinkiä, metsässä istuvat maalimiehet herkkujen kera ja Pingu juoksee maalimieheltä toiselle. Eipä arkaile vaikka maasto on epätasaista ja kasvusto meilkein korkeampaa kuin Pingu itse.

Pingu sopii meidän laumaan erittäin hyvin ainakin mielestäni, Lumi oli ensi tapaamisellä jäyheä, ei paljoa kiinnosta pentu, mutta jos silmä välttä niin käy haistelemassa ja ulkona vähän opastamassa reittiä autolle kun ollaan sinne menossa. Wuki tykkää ja haluaisi leikkiä vaikka kokoajan Pingun kanssa mutta on vähän rajua Wukin leikki. Toistaiseksi onkin nyt erotettu nuo vanhemmat koirulit pentusesta, ja hyvin on toiminut.
Pingu seuraa todella hienosti ulkona mukana (minua) eikä toiset koirat saa huomita. Onkin ollut haastellista opettaa luoksetuloa kun tyyppi kulkee niin kiltisti lähellä.
 Tästä koirulista kuullaan varmasti paljon lisää ja kuvia tulee varmasti =))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti