keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Frisbee =)

Lumin kanssa käytiin tutstumassa ihan uuteen lajiin Porissa 15.2

Opettelin ensinnäki ihan itse erilaisia tekniikoita heitellä fribeetä. Oma käden ja silmän koordinointi oli alkuun lähes hirvee, vielä kun piti ajatella että missä kohtaa on koira koppaamassa sen frisbeen.
Yllätys että tämänkin laji vaatinee omat hyvät välineensä mutta mitäpä sitä ei koiraharrastuksen puolesta tekisi.

Heiteltiin ensin parettain jotta tekiniikat jäisivät mieleen ja hauskaa oli. Sormet hieman kylminä mutta ei se voima vaan se tekniikka.

Lumi oli heti ihan intona kun pääsi ylipäätään halliin ja vielä töihin. Puru ote oli hieman liian kova ja siinä ohjeistettiinkin hetimmiten millainen frisbee olisi parempi. Hienosti Lumi koppaili ja oma silmä oppi millain heitän että varmasti saa kopin. Tärkeää onkin heittää siten että Lumi saa kopata eteenpäin mennessä frisbee, vältytään loukkaantumisilta. Hallissa kun oltiin piti aika maltilla heitellä sen verran jänskätti itseäni etten vaan heitä lähelle seiniä..

Settejä oli kaksi ja toisella kertaa Lumi oli ihan super, tuöipa mieleen että on odotellessa pohtinut että mitä tehdään. Opetin Lumin kiertämään itseni takaa jotta saan heitettyä frisbeen heti samaan suuntaan kuin Lumi lähtee, ihan mieletön fiilis kun onnistui tosi hienosti. Sitten jo heitettiinkin haastetta ja kolme frisbeeta kehiin, alku hankalaa mutta kun jälleen itse hoksasin mitä ja mikä tarkoitus näytti melkoisen upealla. Tarkkana saan olla ettei Lumi omin luvin ota kiinni frisbeehen vaan nimenomaan mun luvalla.

Innolla odotan että kesä tulisi, nurmella vaan on niin paljon kivempaa heitellä, nää jäiset kelit ei oikeun innosta reenailla. Nyt vaan odotellaan ja todella mennään jatko kursseillekkin jos sellainen mahdollisesti jossain on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti