pituutta jäljellä oli 18m, mitattu mun reilulla askelella että pituus voi olla mitä tahansa mut nyt suunnilleen tuo. Kaksi mutkaa poiketen toinen kahdella askeleella toinen kaarevampi kolme askelta suoralta linjalta. Lähtö hyvä, nenä kiinni maassa, muutaman kerran nosti kun olihan tuo vieras kun viljapelto kuiteskin. Päättäväisesti Lumi jäljesti korsista huolimatta, hieno jäljestys =)
lauantai 13. elokuuta 2011
taas on aikaa vierähtänyt..
hetken sain taas miettiä ja treeni vihon kaivaa esiin että saan tännekkin päivitykset...
Ollaan käyty heinäkuun lopulla näyttelyssä Porissa ja Lumi sai 2 meni hiukan penkin alle mun ansiosta =( jännitin, enkä ees ymmärrä miks nooh tulipa sekin koettua Lumi kyllä seisoi hienosti ja (kiitos tukijoukoille joilta sain vinkit mitä teen) kehää kun juostiin oli sitte jotkut hyvät hajut maassa että vei kuonoa maahan hyvin...
Agility on jäänyt pahasti tauolle oman pienen mutta ikävän vaivan vuoksi mutta pikkuhiljaa kuntoudutaan ja lähdetään taas pyörimään sielläkin jälleen..
Hakuilussa on sattunut kaiken laista edetty ja menty takapakkiakin..
Laitettiinpa kertaalleen valmiit maalimiehet ja Lumi oli ihan kuutamolla mitä tehdään eteni 20m ja palasi mun luo, uudelleen lähetys eteni ja kaarsi vasemalle, haahuili ja kutsuin takasin.
Etenin Lumin kanssa syvemmälle metsään ja lähetin uudelleen ja löytyihan se monen yrityksen jälkeen. Toiselta valmiilta otettiin ääni ja parempi lähtö ja eteni maalimiehelle asti.
Kolmas olikin sitten pakeneva, hyvä lopetus tälle kerralle.
Seuraavalla kerralla otettiin maalimies motivaatiota. 3 pakenevaa maalimiestä ja paljon perempi suoritus Lumilta.
Käytiin vieraassa metsässä vaihteeksi ja 4 maalimiestä. 2 haamua eteni hyvin ja suoraan maalimiehelle, kolmas oli puolipakeneva vautia hieman enemmän ja neljäs oli pakeneva hyvä vauhti hieman ohi mutta nenä oli auki ja teki 90asteen kulman ja nosti maalimiehen.
Jäi hyvä fiilis toivottavasti nyt ei tulis taukoja ollenkaan...
Jälkeä ollan trampattu jonkun verran jopa tolle mein maalaistollo Hessulle.
Nyt ollaan edetty Lumin kanssa niin että jäljellä on 17-20 metriä pituutta ja joka jäljellä nami varpaissa.
Mutkia kaksi ja noin kolme askelta sivuun suorasta. Työskentelee rauhallisesti viimeisin oli siitä erinlainen että nosti puolessa välissä nenän maasta ja tuumaili jotain?? en inahtanutkaan vaan odotin..jatkoi siitä hienosti jäljen loppuun.
Odotan kovin että meinkin pellolta viljat puitaisiin jotta pääsis tohon likelle talloon...nyt kuitenkin mennään pienen matkan päähän tekeen tällekkin päivälle jälkeä.
Esine-ruutu on talottu samoin kuin edelliset ja esineet vien 50m nostaa hyvin ja tuohyvin. Ollaan jälleen tehty omilla esineillä ja pian tarvitsiskin käydä tekees myös vierailla esineillä.
Tokoilua maanantaisin kentällä. Pidetty hauskaa muutaman kerran peräkkäin Lumilla vljaat ja liinan päässä apuohjaaja ja minä hillun lelun kanssa nenän edessä kun Lumi oikein riehuu ja haluaa lelua saa sen, siitä hetki taistellaan ja Lumi saa sen voittaa jonka jälkeen tuo mulle. Irrotan lelun ja toistetaan muutaman kerran. Viimeiseksi viel saa voittaa lelun josta vien autoon. Nopea hauska treeni.
Viimeviikolla aloitin pienellä tekniikka treenillä sivulle tuloa ja seuraamista lyhyesti josta autoon hetkeksi ja toisella kerralla otettiin tuota riekkumis leikkiä. Olipa hyvä vireys Lumilla molemmat treenit. Kotona sitten ollaan otettu vähän joka välissä jotain. Kapulan tuontia, pitoa, seuraamista, maahan menoa paikaltaan ja liikkeestä, istumista unohtamatta. Itse olen tyytyväinen missä nyt mennään ja saatu paljon apuja kentällä. Viikon päästä ollaankin sitten tottis koulutuksessa raumalla ja saadan varmaan lisää vinkkejä =)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)