Lumi ja Wuki
Pingu
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Silmäpeilaus 22.5
Turun kissa ja koira klinikka käytiin tarkastuksessa mukana Lumi ja Wuki. Pingu turistina ja pääsi käymään puntarilla painoa hurjat 2.6kg Lumilla painoa 15.5kg ja Wukilla painoa 18.1kg
Lumin ja Wukin silmät ok.
Koirulit pääsivät mukaan jo aamusella töihini kuuntelemaan kaupungin hälinää ja katsomaan työpaikan asukkaita. Lumihan ei ole koskaan ollut sellainen että ihmisistä yltiö paljon tykkäisi joten sai sitten etäämpää tarkkailla, olen siis kehitysvammaisten asuntolassa töissä ja asukkaat saattavat olla hyvinkin nopeita liikkeissään ja tulla ihan iholle. Lumi on sellainen kuningatar että mielummin päättää itse koska saa rapsutta. Muutaman asukaan lähelle hakeutui ja oli tyytyväinen.
Wuki puolestaan rakastaa kaikkia ihmisiä ja on se iholle tulija. Ajatuksella jeee saan nuolla ton naaman.
Sopii erinomaisesti tälläisten ihmisten joukkoon jotka ovat yhtä avoimia.
Pingu pieni pääsi sitten pienemmän ryhmän keskelle kun on niin pieni vielä, aina tuo voimakäyttö ei ole hallittua niin saivat sitten enemmän työkaverit pallutella Pingua.
Pingun kanssa kun käytiin kävelemässä vähän, tuli vastaan lapsi pienellä pyörällä ja kiinnostui kovin että mikäs se on ja vaunutkin kulkivat ohi niin olisi halunnut haistella ihmisiä. Ei haittaa menopelit mitenkään..
Päivän päätteeksi käytiin uittamassa lauma ja isot nyt ei edes miettinet mennäkkö vai ei, Pingu pohti ja tyytyi kahlaamaan vedessä..olihan pakko sitten vielä kokeilla miten osaa uida ja hyvin sekin. Vaikka oltiinkin koko porukka liikkeellä hakeutuu toi Pingu mun seuraan =) ja vahtii että kuljen mukana

Wuki VSP Juniori
Raumalla 18.5.2014
Tuomarina oli Finne Leni
Mua ei jotenkaan tuo koiran aamu peseminen ja föönamine innosta mutta taas kerran herään aikaisin ja puuhaan ryhdyn. Wukikaan ei oikein välitä tuosta föönaamisesta mutta kaikkensa tekee jotta paremmalta näyttä..no en nyt iahn kaikkea...
Paikalla ei montaa bc:tä ollut mutta hienosti tuo pieni mies esiintyi, nyt oli ravikin vapaampaa ja askeleet pitkiä. Onhan tuo kasvanut hurjasti mutta kovin on pentumainen vieläkin, saa siis vieläkin kasvaa =))
Kotiin tuomiseksi saatiin hieno ruusuke =)

Vaasa 17.5
agilitya jälleen kisaamassa...nyt saatiin tulos 15..ja saman tein totean että nää kisa reissut tarttis niin kirjottaa heti kun jotenkin käynyt ne niin läpi ettei tahdo muistaa.
Paikka ei ollut maisemalla pilattu =) merenrannalla oli kenttä ainoa että oli hyvin tuulinen päivä.
Reisussa oli mukna Janika ja Heli koiruleineen.
Mukaan pääsi myös Pingu =)
Ekalta radalta hylly, ohjasin Lumin väärin kohti keppejä ja kun lähti pujottelemaan hyvin heitti tuulen puuska lehden Lumin nenän edestä ja lähti sitten sen perään...mun hajosi pakka..näin jälki viisaana, mitä sitten jos ei keppejä pujottele olisinhan voinut jatkaa kuitenkin sen loppuradan..nooh ehkä sitten seuraavalla.
Toisella radalla meni jo paremmin, kepeille asti kun päästiin oli kaikki ok mutta en sitten kertonut Lumille että hyvin menee vaan oli hiljaa ja liikekin taisi pysähtyä niin Lumi tuli pois, eiku uudestaan.
Hypyltä ohjaus putkeen..olin myöhässä ja Lumi kaarsi melkein puomille, mutta sain kuitenkin sen sieltä kalastelua mukaan. Loppusuoralla keinu ja kaksi hyppyä.. keinulle ohjatessa huomaan että mä seison Lumin linjalla mutta Lumi kuitenkin menee keinulle ja ehtii pyörähtämäänkin siinä mutta eteenpäin mennään, viimeinen rima tipahti jostain syystä...
Mutta kokonaisuutena jee mä sain kursittua virheidenkin jälkeen itseni kasaan ja ohjattua tuon koko radan..lisää kisoja odotellessa..
Koulutuksissa ollaan Lumin kanssa myöskin ahkerasti käyty Marko Mäkelän ja Juha Oreniuksen.
Maanataisin käydään Taru Mäkisen ja Topi Mäkisen rata treeneissä.

reenailua reenailua
Wukin kanssa hakuilua olisiko ollut 100metrin rata ainakin.
Maalimiehia 5 ja palkkana ruoka ja lelu.
Tehtiin takaapäin näyttäytyvät ja suoralla palkalla. Onse vaan pätevä. Menee minne ohjaan, hakee innokkaasti maalimiehen, eikä vauhti lopu. Pallo viimeiseltä maalimieheltä.
Kivat reenit näin talvikauden jälken, taidettu yhdet tehdä ns. talvella.
Wukin kanssa ollaan myös aksailtu ja nyt saankin muistaa sen palkkauksen tasapainottelut. Hyvällä mallilla koira kunhan taas itse muista edetä ja pitää sen katseen tässäkin tapauksessa =)
Ollaan aloitettu 2X2 keppien reenailu jotta saadaan nekin valmiiksi. Kontaktien paikkaa ollaan tehty, muutaman kerran ollan käyty puomi ja A kiipeämässä eikä tuota kyllä mikään ainakaan hidasta..sen enempiä miettimättä juoksee molemmat.
Lumin kanssa tokoilua...
Luulin jo että nyt näyttää hyvältä kunnes tulee päivä jona kaikki menee ihan jotain muuta kuin hyvin.
Tai sitten se kun olen ilmoittanut Lumin kokeisiin...
Täytyy vain itse keskittyä nyt siihen miten ja mitä haluan että liikkeet menee ja näyttää.
Kaukoissa ollaan opeteltu laudalla seisomista, takajalkojen pitää siinä pysyä liikkeiden ajan.
Tunnarissa ollaan jo edetty ihan piirun verran, sitä en itseksi reenaa vaan apuohjaaja laittaa kapulat.
Noutokapulan hallittua pitämistä lisää.
Seuraaminen on niin vaihtelevaa..huoh..välillä niin täydellistä ja seuraalla kertaa edistää taas..
Luoksetulo pysäytyksin..mitäs ne mun käsi merkit tarkoittikaan...vauhti tosin on ihan ok
Näitä nyt hiotaan kunnes paremmaksi muuttuu =))

uusi perheen jäsen...
mutta ennen kaikkea minun Tiinan harrastus koira Pingu =)
Meille muutti uusi sydänten murskaaja SL Extreme Speed, blue merle narttu.
Ikää jo 8.5vkoa ja nyt vasta ehdin sen tänne kirjailla, on melkoisen ihastuttava koiruli.
Kulkee mukana lähes kaikkialla eikä se neitiä haittaa. Vieraisiin paikkoihin mennnään häntä heiluen .
Yöt on nukkunut alusta asti hyvin, sisäsiistikin jo hyvin pitkälti ja osaa pyytää ulos =)
Luonnetta löytyy enemmän kuin Lumilta pentu aikana, tai sitten en muista.. Housun lahkeissa on Pingun mielestä ihan super kivaa roikkua ja saankin muistutella ettei se ole vieläkään sallittua.
Lelun kanssa leikkii hyvin ja tuo vielä mulle takaisinkin =)
Joka ruuan kanssa tehdään tottista istumista, mahan menoa, sivulle tuloa, luoksetuloa.
Agilitya ollaan kerran tehhty ja nopeasti senkin hoksasi eikä haitannut vaikka kentällä oli muita reenajia rataa rakentamassa, koiria jotka haukkuivat. Tehtiin yhdellä esteellä vastaan ottoa, kuljetusta, eteenmenoa ja siivekkeen kiertoa.
Hakuakin on jo reenattu =) tosin ihan vaan makkara rinkiä, metsässä istuvat maalimiehet herkkujen kera ja Pingu juoksee maalimieheltä toiselle. Eipä arkaile vaikka maasto on epätasaista ja kasvusto meilkein korkeampaa kuin Pingu itse.
Pingu sopii meidän laumaan erittäin hyvin ainakin mielestäni, Lumi oli ensi tapaamisellä jäyheä, ei paljoa kiinnosta pentu, mutta jos silmä välttä niin käy haistelemassa ja ulkona vähän opastamassa reittiä autolle kun ollaan sinne menossa. Wuki tykkää ja haluaisi leikkiä vaikka kokoajan Pingun kanssa mutta on vähän rajua Wukin leikki. Toistaiseksi onkin nyt erotettu nuo vanhemmat koirulit pentusesta, ja hyvin on toiminut.
Pingu seuraa todella hienosti ulkona mukana (minua) eikä toiset koirat saa huomita. Onkin ollut haastellista opettaa luoksetuloa kun tyyppi kulkee niin kiltisti lähellä.
Tästä koirulista kuullaan varmasti paljon lisää ja kuvia tulee varmasti =))

Agia Kauhajoella 10.5
käytiin Lumin kanssa kisaamassa jällen, kaksi rataa ja edistystä itseni kanssa enimmäinen rata meni jo hyvin ja sain tehtyä koko radan loppuun vaikkakin tunaroin joitain kohtia, pakka ei niin sanotusti hajonnut.
Toisella sen sijaan ohjasin heti kolmannen esteen väärin ja Lumille jo muutenkin haasteellinen rengas, meni ihan kauheasti. Syy oli mun, käänsin katseeni putkeen vaikken mä sinne mene niin hyppäsi Lumi rengasta päin kun linjasi sen mun mukana. No onneksi ei loukannut jos nyt vihdoin oppisin pitämään sen katseen siinä koirassa!!
Reissu oli mukava sain kisa kokemusta ja pohdittua mitä sitten ensi kerralla teen paremmin. Rataan tutustumiset teen ihan itse, yritän olla kysymättä neuvoa/vinkkejä vaan ratkasut pohdin itse. Jälki puintina sitten ne paremmat vaihtoehdot ;)

sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Wukin näyttely reissu
Kävimme Harjavallan ryhmänäyttelyssä 3.5 ja oli ihan odotuksen mukainen reissu. Suurta menenstystä en ollut edes ajatellut kun Wuki on vielä hurjan keskenkasvuinen. Saatiin kuitenkin kokemusta ja hienosti Wuki kehässä juoksikin, kiitokset mein vaki händlerille Janikalle. On se vaan mukavaa kun joku toinen tuon oman koiran esittää =) kotiin tuomiseksi saatiin sitten JUN EH. Ei ole kiire siis näyttelyihin kasvatellaan kroppaa lisää.
Rauman näyttelyyn ollan vielä menossa kun tässä nurkilla kerta on, siitä lisää kun ollaan,siellä käyty.
Lumin kanssa ollaan käyty aksailemassa ja kesän koulutus ryhmäänkin mahduttiin jos vaikka saisin sieltä isot eväät itselleni. Lumi on tällä hetkellä niiin karvaton että pitäisi kestää helteetkin jos nyt helteitä joskus tulee =) näyttää neiti ihan pennun rääpäleeltä =))
Toko motivaatio on jonnekkin eksynyt mutta kai se tuolta löytyy kun suunnitelen nyt tuon koulutus suunnitelmani esiin...tarttis niitä kisojakin katsella ja päättää minne lähtisin kisaamaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)