maanantai 21. huhtikuuta 2014

Agilitya Rovaniemellä 17-20.4

Pika loma pohjoiseen kera Maken, Janikan ja Markuksen. Koirista mukaan pääsivät Wuki, Lumi , Ira ja Ross.

Kävin lähes vuoden tauon jälkeen kisaamassa Agilitya ja voi veljet mitenkä jännitin ekaa starttia.
No en sitten ihan onnistunut ja tuli hyl ekalta radalta, unohtui vähän niinkuin rata. Sen kun olin säheltäny meni loppu rata hyvin.

Toinen rata menikin sitten hieman paremmin ja saatiin 10 yllätys yllätys minähän se sähelsin senkin, hienoa on kun huomaan että Lumi todella osaa jo kaiken aksasta ja oma luottamus Lumia kohtaan varmistuu. Tämän oman pääkopan kun vielä saan tajuamaan kaikki pikkujutukin niin eiköhän eteenpäin päästä.

Nooh toinen päivä meni ihan penkin alle, oma pakka hajosi taas, kaksi lähes noloa virhettä saan jotenkuten kalastettua ja pääsen jatkamaan rataa eteenpäin niin sitten se kolmas virhe ja pakkahajooo..
harmittaa kyllä..mutta opin taas paljon ja motivaatio on kohdillaan että maltilla lisää reeniä ja kisoja.

Reissu oli kaiken kaikkiaan mukava, hienoa saada levätä hyvin ennen kisoja. Koiratkin mkautuivat mökkielyyn hyvin ja järvenjäällä juokseminen oli koirista ihan super hauskaa.

Jäljellä

päässyt jälki kärpänen puremaan, metsässä oltu vähintään kerran viikossa tallomisen merkeissä =)

Wukin kanssa ollaan siirrytty metsä jäljelle ja vitsit että osaa hienosti pieni nenäänsä käyttää.
Pituutta on jo reilusti 50-90m ja kepitkin on mukana 4kpl.

Wuki aloittaa jäljen innolla ja saakin hieman hidastaa vauhtia, tarkka ja ilmaisee kepin hyvin, mielestäni saisi innokkaammin kepin ottaa ja innostua siitä. On sen verran herkkusuu Wuki että kiinnostaa enemmän palkka kuin keppi. Tähän täytyykin kiinnittää nyt huomiota ja pituutta kun on enemmän hieman huomaa että mielenkiinto laskee, palkkaa siis enemmän loppu jälkeen.

Lumin kanssa kun tehtiin yksi aivan kaamea jälki, tuli sellainen olo että nyt eksytään kyllä metsään. Aloitta niin vauhdilla että ei todella löytänyt alkua, kun jäljen löysi sahasi jälkeä 2m oikealle ja vasemalle, siksakkia..ounou..Haki lähinnä palkkaa jäljeltä kuin itse jälkeä, kepit löysi kaikki ja ilmaisu oli todella hyvä. Pieni ihmetys mitä on sille Lumin tarkalle nenälle tapahtunut?? Ei sentään eksytty. Pituus oli alokas luokan mittaa.

Seuraavalle jäljelle päätin sitten jättää vain yhden palkan ja palkkaan vain löydetyt kepit. Tein alokas jäljen ja annoin vanhentua tunnin, hiukan jännitti mitä tulee nyt. Jeee osaahan Lumi sittenkin tarkan nenän käytön, aloittaa hyvin ja muistin nyt itsekkin pysähtyä kun koira pysähtyy. Löytää kaikki 6 keppiä ja se yksi nami siellä n.puolessa välissä oli aivan riittävä =)) Näillä mennään nyt pitäisi aloittaa janan reenausta. =)

Kohti kesää =)

Lumi on onnellisesti kotiutunut mamma-lomalta. Olen kyllä ollut varsin tyytyväinen kun neiti tuli takaisin kotiin, oikeastaan ei edes Lumista huomaa että on poissa ollut pitkään. Wukia ei juurikaan huomioinut mutta muutaman päivän levättyään hiukan jo junnua juoksutti. Lumi on palutunut hyvin pennuista ja kunto on kyllä niin kohdillaan kun vaan voi olla, karvan vaihto nyt normalistikkin pentujen jälkeen on, se tosin ei haittaa kivempi kesän sitte treenata kun ei ole paksua turkkia =))

Maltilla ollaan taas reenailut aloiteltu ja ensin näyttikin seuraaminen taas sellaiselta kastemadosta tehty matkalaukku seuraaminen, huokaus miten voi olla kontakti niin hakusessa, edistää tai jätättää...
Ajatus että nyt saa oikeasti taas rakentaa seuraamisen alusta.
Mutta mutta muutos hihnalenkeillä ja muuallakin, aina kun Lumi reagoi liikkeeseeni katsoo minua bileet!! Hihna lenkillä kun pysähdyn (en sano mitään) ja Lumi pysähtyy ja katsoo niin kehun sitä.
Tällälailla joka paikassa kun halusin että Lumi on mun mukana niin tein viikon ehkä kauemminkin.
Sitten kokeilemaan reeni kentälle seuraamista ja voi vitsi mitä onnistumisen iloa, kontakti aivan loistava ja edistäminen huomattavasti vähäisempi. Tällä mennään ja jatketaan nyt edistämisen pois hiomiseen,,,se palkkauksen suunta...

Käännökset ja sivu askeleet on ok, luokse tulossa ollaan muistuteltu sitä nopeaa pysähtymistä ja liikkeestä pysähtymiset on ok. Kunnes tuo pieni jotain keksii =/

No mitäs kuuluu tunnarille..aloitinpa sen uudelleen ja sain huomat ettei Lumi edes haista kapuloita.
Levitän läjän kapuloita isolle alueelle ja kuivanappulat sekaan, Lumi haistelee nappulat seasta ja kehun kun kuulen että käyttää nenäänsä. Itse en koske kapuloihin ovat hajuttomia, kun nappulat on popsittu saa hetken ihan vaan haistella eikä yrit nostaa kapuloita, kutsun pois ja palkkaan lisää pienen matkan päässä.

Nähtäväksi jää mitenkä alkaa tuota nenäänsä käyttää...Ei ole ihmeempiä suunnitelmia tähän vielä tehty, maltin kasvatus ensin.