torstai 14. maaliskuuta 2013

ooho

Taasen on aika vierähtänyt hurjasti :)

Saatiin parit palkinnot Rauman käyttö ja Seurakoira ry:ltä vuodelta 2012
Kiertopalkinto saatiin PARAS PK-TULOKSEN OMAAVA NÄYTTELYKOIRA
Saimme kolmannen palkinnon PARAS PK-KOIRA
Jopa neljänsiä PARAS TOTTELEVAISUUSKOIRA

 Ollaan nyt aloitettu Porin suunnalla (TVA Pori ry) järjestämissä reeneissä tokoa oikein evl-luokkalaisina vetäjänä on Mari Kaari. Siellä jo ollaankin käyty ja kyllä tykkäsin. Saatiin uusia ajatuksia ja kasa koti läksyjä.

Sitten pääsimme myös PK-tottis ryhmään ja se alkaa tulevana maanantaina mutta se nyt ikävästi jää väliin Lumilta kun sillä on juoksut. Mutta menen itse paikalle kuulusteleen. Tässä koulutuksessa on vetäjänä Jenni Virtanen.
Odotukset on kovat että päästään tavoitteeseen vielä tänä vuonna =))

On vähän vaikeaa nyt hahmottaa mitään tulevia koulutuksia tai suunnitelmia kun astutus on niin lähellä,,,ainakin minusta. Lumi on ollut nyt paljon ohjattavampi ja intoa piukassa kun ollaan jotain pientä hiomista kotosalla tehty. Ihan kuin olisi "aikuistunut" ja näyttää että osaa jo monta asiaa. Tarjoaa paljon herkemmin kaikkea osaamistaan.

Agilityssa päästiin kerran yhessä reenaileen kun jo alkoi juoksut..harmittaa että nyt tuli tauko mutta lupaavalta näyttää vihdoinkin, jalka lupailee pysyä mukana =) ja mun asenne oikeaan suuntaan..pidetään hauskaa ja mennään lujaa =)

Nyt ootellaan ja ihmetellään mitä kevät tuo tullessa. Yritän päivitellä välillä pikaisesti kuulumisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti