tiistai 15. marraskuuta 2011

Talvea odotellessa..

meillä menee lujaa,ehkä liiankin lujaa kaiken muun kuin koulutuksen saralla.

Perus juttuja hiotaan tottiksessa ja pikkuhiljaa ollaan muistettu edetä. Tulipa tänään todettua mitä kaikkea onkaan unohtanut tehdä..
Hakuilussa on ikävästi jälleen ollut tauko mutta perhe on sitten välillä auttanut pikkuruisia reenejä tehden. Tyyliin yksi mm ja kerran haettu, siis vähäistä. Toivottavasti vielä ennen lunta ehdimme metsään.

Agilitykin jäänyt todella vähäiselle, jotain pyörityksiä ja kiertoja ollaan tehty ja hienostihan Lumi ne tekee. Muutamat koulutukset käytiin ja kuinka ollakkaan enemmän oli hiomista mun kanssa jotta ymmärssin mitä ja miksi teen.

Jälki jäi hyvälle mallille ja keväällä taas jatketaan heti kuin vain mahdoolista.
Esine ruutua puuhastellaan suhteellisen usein ja ajatuksena käydä vielä muutaman kerran jotta jää sekin hyvälle mallille kevääseen.

Nyt odotellaan juoksuja ja lonkka/kyynär/selkä kuviin mennään joulukuussa.
Näyttelyt ovatkin tauolla hetken kun on niin lyhyessä karvassa ja näyttää keskenkasvuiselle muutoinkin, että keväällä kesän kynnyksellä taas piipahdetaan näytelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti